Sitäpä tässä on taas hinkkailtu. Mun edistymispaineita kaiken osalta helpottaisi huomattavasti, jos saatais seuruu edes kohtalaiselle tolalle. Ei pitäisi tietenkään verrata aikaisempaan koiraan, mutta laitan tähän väliin erään kuvan. Siinä kiteytyy kaikki, millaista haluan seuruun ylipäätään olevan.
Kuva on jostain kisoista pari vuotta sitten, alo-tokoa Dina-vainaan kanssa. Elikkäs iloista, teknisesti oikeanlaista ja vahvaa kontaktin osalta. Paikkakin saa hiukan kärsiä, jos asenne ja kontakti on muuten hyvät.
Itsenäisenä koirana Lara ei ole luonnostaan erityisen kontaktinhakuinen, vaan tämän asian kanssa täytyy tehdä töitä. Myöskään tuo seuraaminen ihan minussa kiinni ei tunnu olevan Laralle mitenkään luontaista, vaan se köpöttelisi mielummin pienen välimatkan päässä. Se kun ei ole muutenkaan mikään syliintunkija, nukkuu mieluiten jossain omissa oloissaan jne.
Täytyy nyt vaan oikeasti asennoitua siihen, että Laralle täytyy yksinkertaisesti opettaa oikeanlainen seuraaminen. Mitään apuja se ei kauheasti mulle anna, mutta toisaalta tekee töitä tinkimättömästi palkkansa eteen.
Ollaan menty viime aikoina melkoisella seikkailumielellä ja haettu sitä, millä tuota Laran seuruuta saisi vietyä parempaan suuntaan. Tällä hetkellä (:D) oon sitä mieltä, että pidetään seuruutreenissä toistaiseksi superhyvä namipalkka + pieni vasemman käden apu, jotta saadaan se nokka pysymään ylhäällä ja onnistumisia tätä kautta. Namilla pysyy kuitenkin myös se paikka parhaiten. Jätetään lelut odottamaan sitä vaihetta, kun tekniikka alkaa olla varma ja halutaan lisää asennetta tekemiseen.
Näilläpä taas mennään... Onnea 1-vuotias Lara ja pentuesisarukset! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti