sunnuntai 3. elokuuta 2014

Motivaatiosta ja palkkauksesta

Miten saa koiran tekemään näyttävän, teknisesti oikeanlaisen ja tuloksekkaan suorituksen kerta toisensa jälkeen? Siinäpä kysymys, jota olen viime aikoina pähkäillyt kovasti tottiksia treenatessa. Aksan puolella Lara palkkaantuu vahvasti itse tekemisestä, joten siellä ei tarvitse tällaisia asioita juuri pohtia.

Lara ei ole erityisen miellyttämishaluinen. Pitkällisen pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen olen tullut siihen tulokseen. Ehkä se johtuu sen iästä, kenties siitä, ettei olla vielä löydetty täysin yhteistä säveltä. Mutta voiko miellyttämishalun nitistää treenaamalla "väärin", tai voiko sitä jotenkin lisätä? Onko miellyttämishalu "vakio", jota joko on tai sitten ei ole? Ja tarvitaanko sitä edes lopulta, lähinnä kilpailemista ajatellen?

Aikaisempi kisakaveri oli nöyrä ja miellyttämishaluinen, oikein perinteinen yhden ihmisen koira. Se antoikin mulle aika paljon anteeksi, ihan kaikessa. Varsinaista palkkaa se ei välttämättä edes tarvinnut. Vaikka miten yritin sössiä meidän ihka ensimmäisen kokeen, niin kiltin koiran ansiosta saatiin edes tulos. :D

Lara puolestaan ei anna mulle yhtään mitään ilmaiseksi. Se kyllä työskentelee mahtavasti, jos palkka on kohdillaan. Yleensä namit toimii tottistreenissä parhaiten. Itse liikkeiden opettelussa ei olekaan ollut ongelmia, koska hyvällä palkalla Lara oppii nopeasti ja meidän kemiat tuntuu kohtaavan. Voisin siis sanoa, että osaan kyllä opettaa liikkeet. En olekaan yhtään huolissani liikkeiden teknisen osaamisen suhteen, koska ne luonnistuu kyllä kun tarpeeksi hinkataan.

Mun olis ehdottomasti jo aiemmin pitänyt alkaa tiedostaa tämä olennainen ero Laran ja edellisen koirulin työskentelyssä, ja alkaa työstää asioita pikkuhiljaa paremmalle tolalle. Dinan kanssa palkattomat, tai oikeammin kisanomaiset treenit eivät nimittäin olleet koskaan mikään ongelma. Dina porskutti menemään spanielimaiseen ja huolettomaan tapaansa, oli treenin pituus sitten mikä vaan tai tuli palkka milloin tahansa.

Lara taas ottaa työnteon tosissaan. Ruoka on vakava asia. Kaikessa mitä Lara osaa, näkyy oikeasti kovan työn tulos, eikä tuurilla tai "hyvällä päivällä" tai muilla tekijöillä ole osuutta asiaan. Näkisinkin jo tässä vaiheessa, että Lara on äärimmäisen varma suorittaja. Se tekee hommat samanlailla aina, tasan siten kuin ne on sille opetettu. Sitä ei kiinnosta mun jännitys tai ärtyneisyys tai vieressä hyppivä harakka, koska hyvän palkan eteen pitää tehdä töitä. Tämä konstailematon asenne tekemiseen onkin ehdottomasti Laran parhaita puolia, vaikka samalla se aiheuttaa mulle tällaista odottamatonta päänvaivaa.

Nyt onkin jo korkea aika herätä siihen, että meidän pitää vähitellen alkaa tehdä myös kisanomaista treeniä. Elikkäs näillä mennään:

1. Namit pois käsistä!!! Mun pitää vihdoin tajuta se asia, että Lara osaa jo esim. seurata. Se ei todellakaan tarvitse enää namitusta...

2. Palkkaustyylin vaihtelu: välillä palkka jätetään jonnekin esim. purkissa. Tämä on toiminut yllättävän hyvin. Laralle tulee sellainen "nyt prkl" -asenne, se on kyllä ihan hauska. :D Silti myös ylläripalkkausta taskusta, ja tietty enemmän palkkaa vaikeammissa jutuissa.

Näillä me päästään joskus vielä siihen pisteeseen, että palkka jätetään autoon, sitten käydään kentällä tekemässä hieno suoritus ja lopuksi haetaan superpalkka autosta :) Ja homma pelittää...

Ohessa pari tottispätkää. Tehtiin tollasta höntsää vauvatreeniä, kun kuunneltiin samalla paukkuja. Sellainen ajatus mulla muhii meidän treenejä ajatellen, että ottais ihan projektiksi videoida kaikki liikkeet, niin näkisin paremmin miltä se touhu tällä hetkellä näyttää. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa mut videokuva kertookin sit ihan kaiken... :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti