perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän agitreenit

Käytiin tänään läpi uusia esteitä: muuri ja rengas. Lisäksi kokeiltiin muutama kerta keppejä ohjureilla.

Ensinnäkin: Lara käyttäytyi aivan upeasti! Olen nyt kehitellyt rutiinia treenejä varten, eli mennään halliin yhdessä ja viedään kamat yhteen paikkaan. Koiran makuualusta jää myös siihen treenikamojen luokse, samoin kuin koira. Koira odottaa, kun käyn tekemässä rataa, suunnittelemassa treeniä, auttamassa muita tms. Näin toimittiin nytkin. Lara jäi superhienosti ja rauhallisesti maakaamaan, ääntäkään ei kuulunut. Kun suunnittelin treeniä ja vilkaisin koiraa, se makasi alustallaan, pää maassa. Olin aika yllättynyt, ja kävin palkkaamassa koiran tästä. Kun mentiin tekemään omaa treeniä, menin Laran luokse, otin remmin ja sanoin "mennään".

Treenattiin ensimmäinen pätkä, ja sen jälkeen vein Laran takaisin odottelemaan. Taas sama juttu, se odotti tosi hienosti. Kävin palkkaamassa tästä pari kertaa. Seuraavan treenipätkän jälkeen jätin taas Laran, ja nyt se selvästi otti kierroksia toisen koiran leikkiessä kentällä. Lara nousi ja vinkui. Sanoin tästä aika tiukasti, ja Lara meni sen jälkeen makuulle ja oli hyvin. Lara makoili tosiaankin rauhallisesti, eikä ns. valmiina pinkaisemaan tiehensä. Kävin taas palkkaamassa, kun Lara oli hetken ollut rauhassa. Palkkana toimi osaltaan myös se, että Lara pääsi hommiin vain silloin, kun se odotti ensin rauhassa.

Tuntuukin, että selvien rutiinien rakentaminen voisi olla meille se olennainen juttu. Nyt Laran keskittymiskykykin oli tosi hyvä, ja yhtään "päätöntä" juoksentelua ei kentällä tullut. Se malttoi jopa odottaa paikallaan istuen esim. putkeen lähetystä, ja oli aivan mahtavasti kuulolla. Palkkana oli treenin alkupuolen ajan ruoka, lopuksi tehtiin pienet jutut lelun kanssa. Ei tuo ruokapalkka välttämättä huono olekaan, ainakin Lara keskittyy silloin paremmin itse tekemiseen. Lopuksi on toki kiva vähän höntsäillä lelun kanssa :)

No sitten itse treeni. Tehtiin namialustan kanssa muurin yli lähetystä, sujui hyvin. Rengastreeniä tehtiin myös namin kanssa houkuttelemalla, ja Lara alkoi pian tarjota renkaan läpi hyppäämistä itse. Näissä ei siis mitään kummempaa. Keppejä kokeiltiin myös ohjureilla ja namien kanssa. Lara ei arkaillut ohjureita (kuten jotkut koirat tekevät), vaan meni tosi reippaasti. En kuitenkaan tiedä, onko tuo ohjureilla opettaminen lopulta se meidän juttu. Vinokeppejä ajattelin kokeilla seuraavaksi ja katsoa, miten homma lähtee siitä sujumaan.

Oon tosi tyytyväinen tuohon koiraan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti