lauantai 30. marraskuuta 2013

Luoksetulon treenailua

Treenailtiin Laran kanssa luoksetuloa kotona. Luoksetulossa Lara tulee eteeni istumaan ja siitä sivulle. Tähän mennessä ollaan treenattu vain eteen istumista, eikä liitetty vielä mukaan sivulletuloa.

Lara ennakoi aluksi sivulletuloa, koska sitä ollaan treenattu huomattavasti enemmän. Ensimmäinen suoritus oli sellainen eteen istumisen ja sivulletulon välimuoto. Otin hieman käsiapua mukaan (toin käsiä hieman eteeni), ja Lara teki sen jälkeen hyvin. Muistutuksen jälkeen Lara ei tarvinut enää käsiapua, vaan pelkkä käsky "tänne" riitti. Asento oli siis suora, ja katsekontakti oli hyvä ja tuli saman tien, vaikka namit olivat käsissäni. Välillä asento olisi tosin saanut olla hieman tiiviimpi. Näissä käytin taas käsiapua ja Lara korjasi.

Etäisyytenä on ollut sisätiloissa treenatessa max 5 metriä. Jatkamme nyt vielä samanlaisia eteentuloharjoituksia, kunnes suoritus on varma. Sitten voidaan pikkuhiljaa lisätä matkaa ja häiriötä.

Olin tänään koirattomana seuraamassa Pia Miettisen tokokoulutusta. Jotain ajattelemisen arvoisia asioita tuli esille. Esimerkiksi liikkeiden välisiä siirtymisiä kannattaa jossain vaiheessa suunnitella, eli sitä, miten haluaa koiran kehässä käyttäytyvän. Ns. kisapalkkausta tulee myös pohtia, kehittää siihen rutiini ja miettiä, miten tämän hetkinen palkkaustyyli tukee kisanomaista suoritusta (vai tukeeko). Täytyy miettiä, voisiko palkata ja leikittää koiraa läheltä esim. pallon heittämisen sijaan.

Itse liikkeiden opettamista varten sain käytännön opetusvinkkejä ohjattuun noutoon, ja kaukojen vaihtoja käytiin myös paljon läpi eri koirien kanssa. Vaihdoissa tärkeää on ensin namilla opettaa oikea liikerata ja myöhemmin pysyä tiukasti näissä opetuksissa, eli palkka tulee vain täsmällisestä suorituksesta. Myöhemmin kaukoissa takapalkkausta kannattaa kokeilla. Avustajan on hyvä olla sivusta seuraamassa koiran suorittamista, koska edestä käsin liikettä on vaikeampi itse arvioida. Tähän mennessä olemmekin menneet Laran kanssa näiden oppien mukaisesti, tosin vaihdot ovatkin vasta namituksen tasolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti