perjantai 3. tammikuuta 2014

Ensitutustuminen kontaktiesteisiin

Aloiteltiin tänään kontaktiesteiden treenaus puomin kanssa. Lara meni 5 kertaa puomin niin, että puomille laitettiin namit. Aluksi se vähän arkaili, kun tassut meinasivat luistaa uudenlaisella alustalla, mutta viimeiset kerrat se meni tosi vauhdilla. Jätettiin puomi nyt muhimaan, ja ensi kerralla aletaan varmaan treenaamaan 2on2off :a puomin alastulolla.

Kertailtiin vähän takaakiertoja hypyillä, rimat olivat tänään alimmissa kannattimissa. Kertauksen vuoksi tehtiin muutaman kerran myös rengasta, ja Lara osasi sen mielettömän hyvin. Kertaakaan se ei yrittänyt kiertää tai mennä väärästä välistä, vaan se meni renkaan läpi tosi hyvällä imulla ja melko kaukaakin lähetettynä. Avustaja oli palkkaamassa renkaan  toisella puolella. Rengas on siis jäänyt oikein kivasti mieleen.

Kepitkin palauteltiin parilla toistolla mieleen, kun ohjurit olivat sopivasti valmiina paikoillaan. Lara meni nekin tosi hienosti ja itsenäisesti, yhdellä kerralla palkkakin tuli vasta keppien lopusta. Ajattelin kyllä alkaa treenaamaan vinokepeillä, sitten kun otetaan kepit tosissaan työn alle myöhemmin.

Lara aloitti ensimmäiset juoksunsa tiistaina 31.12, ehti vielä viime vuoden puolelle :) Vähän niitä juoksuja jo odottelinkin, kun Lara on viime aikoina ollut jotenkin hönö ja putsaillut alapäätään. Treeneissä juoksut eivät näkyneet mitenkään, Lara oli samanlainen kuin ennenkin. Edes hienot juoksuhousut eivät menoa haitanneet... Viime agitreeneissä sattunut säikähtäminen ei myöskään näkynyt Larassa millään tapaa, se ei arkaillut edes koiraa joka silloin yllätti Laran. Kaikenkaikkiaan oli tosi kiva treeni, Lara odotteli settien välissä tosi hyvin ja ei juurikaan äännellyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti